Retrogradinen liike, jota tukevat epäsuhteellisuusteoriani väitteet siitä, etten minä ikinä häviä.
Minä kosketan paperiviillon lailla, hyvin pintapuolisesti ja äärettömän nopeasti.
Mutta tarpeeksi läheltä.
Päätösvaltani on muodotonta ja vahamaisen pehmeää, eikä estä ottamasta vastaan heidän kuonaansa. He ovat kai huomanneet, kuinka se minut kohdattuaan katoaa näkymättömiin, aivan niin kuin he haluavatkin. Säännöllisin väliajoin saan palkaksi hyttysenpistoja ja euforisen ilmeen (kolmeksi ja puoleksi minuutiksi.)
Kuollettaisin puhelimeni. Kaikkein vähiten haluan kuulla kuinka he palavat halusta tyhjentää mielensä ja kirjoittaa minut täyteen nimiä ja kirosanoja.
Olen halpaa paperia.
Korjauslakka kuivuu parissa sekunnissa uudeksi kuoreksi ympärilleni, valkoiseksi pinnaksi jolle he merkitsevät itsensä kuin laumaeläimet.
unohdat.
muistan.
unohdat.
muistan.
unohdat.
muistan.
unohdat.
muistan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti